Tuleva vuosi 2023 alkaa vuoden 2022 sävelin – Eurooppa on taloudellisesti ahtaassa paikassa, mutta se vain tarkoittaa, että yritysten pitää tehdä asioita paremmin kuin ennen – sota loppuu joskus ja rauha palaa Eurooppaa, se ei välttämättä tapahdui kuitenkin 2023, joten ensi vuoteen pitää lähteä siitä mitä tiedetään. Suomalaisittain ison kysymys on kesään Eduskuntavaalit 2023, ja niiden tulokset – niistä riippuu moni asia, kuten myös suomalaisten rahapelien tulevaisuus, nyt näyttää nimittäin siltä että viimeistään 2025 Suomessa olisi viimeisenä EU-maana myös lisenssijärjestelmä rahapeleille netissä.
Siinä missä isossa kuviossa joudumme vielä odottamaan maailman asettumista, voimme omalla tahollamme miettiä maailmaan myös kaudeuden ja kauniiden asioiden kautta, myös autojen maailmassa – mutta ennen kaikkea omassa tekemisessä. Sitä mukaan kun maailma etenee digitalisaatiossa eteenpäin, tulee aikuisten vapaa-aika entisestään lisääntymään, joka tuo uutta uuden päälle markkinoilla – eikä pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että jo 2022 yli puolet suomalaisista aikuisista pelaa jotain digipeliä aktiivisesti- tietokoneella, konsolilla tai sillä alati mukana olevalla älypuhelimella.
Enemmän paikallisuutta ja lähialuetta
Monet ovat nähneet mediassa Inkooseen tulleen lähes 300 metrisen aluksen – kaasulaivan, joka tulee auttamaan Suomea energian tuotannossa. Mutta miten se liittyy meihin, on se, että Itämeri on Suomen tärkein merialue, ja jos haluat lukea lisää Itämeren satamista ja tarjonnasta – käy lukemassa www.itamerensatamat.fi sivustoa – siellä on asiaa niin Tallinkista kuin Viking Linesta ja paljon muustakin. Nythän kuitenkin viime vuodet ovat olleet enemmän puhetta lähialueen matkailusta, ja kuinka moni meistä on mennyt Itämeren risteilijällä minnekään muualle kuin Viroon tai Ruotsiin? .. vaikka kyllähän kesäisin ne Bulgarian lomien aurinkorannat ovat melkoisen kiva paikka viettää lomaansa, tai Rodoksen vanhan kaupunkin pikkukujat….
Opimmeko mitään menneisyydestä?
Tämänkertainen artikkeli on vähän poukkoileva, mutta tämä onkin viimeinen vuoden 2022 kirjoitus – ja sitten Uutta Vuotta vastaanottamaan, siksi ajatuksen ovat jopa Suomen sotahistoriassa, mutta toisaalta myös vanhoissa klassikko autoissa – sitä kirjoittamisen saa helposti aikaan. Mutta iso kysymys tietenkin tässä nykyajassa on, mitä opimme näistä nykytapahtumista tulevaisuutta ajatellen? Tuskin mitään, sillä seuraavat kriisit ovat eri ihmisten ja eri osapuolten välisiä… mutta jotain mitä opimme omassa elämässämme voimme myös opettaa toisille lähellämme, aivan kuten Reseptinurkan helpot reseptit auttavat meitä kehittämään oman kotimme ruokavalikoimaa, niin halutessamme.
Maailmanjärjestyksen murroksessa Ukrainan sota on sivujuonne. Sääntöpohjaisen järjestelmän horjuessa valtaa hamuaa Kiinan ja Venäjän lisäksi muu globaali etelä. Intia, ja globaali etelä yleensä, on monilla talouden mittareilla nousemassa. Maailmanpankki on arvioinut, että kehittyvien maiden talouskasvu on tänä vuonna suurempaa kuin vanhoilla teollisuusmailla. Mutta poliittisesta vallasta ei ole tietoakaan.
Taloudenhallinta ensi vuonna
Siinä missä tänä vuonna on puhuttu korkojen nousemista ja talouden kehittymisestä kohti taantumaa – ensi vuosi tuo osaltaan vastauksia, mutta avaa myös uusia kysymyksiä – niin se vain aina menee – talous ei ole suora viiva, siinä on aina siirtymiä suuntaa jos toiseen ja me yksilöinä tai kotitalouksina voimme vain hoitaa oman osamme, joko tietäen missä mennään, tai täysin pimennossa. Joko sinä olet tehnyt omalle taloudellesi tarkastuksen, jotta tiedät missä oikeasti olet menossa?
Pystyt seuraamaan ja hallitsemaan paremmin rahankäyttöäsi kirjaamalla tulosi ja menosi. Samalla voit seurata käytettävissä olevan rahansa määrää ennen seuraavan palkan tai muun rahan tuloa tilille – ja välttyä ikäviltä yllätyksiltä.
Alkuun talouden hallinta voi tuntua kaaokselta, kun kaikki rahat tuntuvat kuluvan heti, maksuja on usealle taholle ja laskuja tulee 2–4 kuukauden välein tai puolivuosittain. Järjestystä kaaoksen hallintaan tuo taloussuunnitelma (budjetti), jonka tarkoituksena on tasapainottaa menot tulojen mukaisiksi.
Entä Kryptovaluutat?
FTX-pörssin kaatuminen asiakasvarojen väärinkäyttöön kruunasi kryptovaluuttojen todennäköisesti huonoimman vuoden koskaan. Ensi vuonna toimiala etenee kohti jälleenrakennusta ja voimistuvaa sääntelyä. Päättyvä vuosi ei ollut lempeä kryptoväelle. Bitcoin ja sen mukana kaikki muutkin kryptovaluutat menettivät suurimman osan arvostaan. Digitaalisten aitoustodistusten eli NFT:iden markkinat kutistuivat murto-osaan viime vuodesta. Useat kryptoyritykset ajautuivat vaikeuksiin ja asiakkaat eivät saaneet rahojaan ulos milloin mistäkin palvelusta. Eri puolilla maailmaa viranomaiset tekivät päätöksiä kryptovaluuttojen tiukemman sääntelyn puolesta.
Uuden internetin infrastruktuuri nielee miljardeja
Kryptomarkkinoiden viileneminen ei ole vienyt kaikkien uskoa hajautettuihin järjestelmiin. Osa näkee FTX:n ja muiden keskitettyjen palveluiden romahdukset merkkinä siitä, että tulevaisuus pitää rakentaa täysin hajautettujen järjestelmien päälle.
Internetin kohdalla tämä tarkoittaa web3:ksi kutsuttua kehitystä, jossa Facebookin ja Googlen kaltaisten keskitettyjen alustojen sijaan valta on hajautettu käyttäjille avointen protokollien avulla. Kryptovaluutat ovat osa tätä kokonaisuutta. Lue lisää: https://yle.fi/a/74-20009877
Muuta luettavaa muualta
Tulevaisuuden internet eli 5G
Nopea 5G on uusi tiedonsiirtojärjestelmä, joka tarjoaa merkittävästi nopeampaa ja tehokkaampaa tiedonsiirtoa verrattuna edellisiin 4G- ja 3G-järjestelmiin. 5G-verkko tarjoaa lupauksen tuoda uusia ja tehokkaampia mobiililaitteiden ja IoT-laitteiden (Internet of Things) käyttökokemuksia.
Eetu “Eedspeaks” Pesonen
Eetu “Eedspeaks” Pesonen on suomalainen nettisisällön konkari, videobloggaaja ja podcastaaja. Hänen YouTube-kanavallaan eeddspeaks on yli 325 000 tilaajaa.
Mitkä olivat DNA:n myydyimmät puhelimet tammikuussa 2022?
Älypuhelin löytyy melkein jokaiselta suomalaiselta aina lapsesta vanhempaan ikäryhmään asti. Markkinoilta löytyy monen valmistajan eri mallisia älypuhelimia. Näihin eri malleihin voit tutustua vaikka dna puhelimet aiheiseen uutiseen.