Hakukoneoptimointi ja linkitykset yrityksenne kotisivulle

Olette saaneet tehtyä uudet hienot kotisivut. Olette tehneet sivuille juuri oikein konsultoidut väliotsikot testeille, nimenneet kuvat sopivasti ja sivuston eri sivujenkin nimet ovat harkittuja, mutta kotisivunne ei kuitenkaan nouse aivan niille kärkisijoille Googlen hakutuloksissa – onko hakukoneoptimointi siis tehty väärin? Ei sitä väärin ole tehty, työt on tehty varmasti oikein, mutta sen lisäksi on paljon muitakin syitä ja keinoja saada ne oman yrityksen tuotteet löytymään hakutuloksien kärkipaikoilta – ei sitä turhaan ole aikoinaan sanottu, että “kaikki tiet vievät Roomaan”….

Google perustettiin 1986 ja alkuvuosien taisteluiden jälkeen siitä kehittyi maailman eniten käytetty hakukone, jonka tietokannat käyttävät 15 eri palvelinkeskusta ympäri maailman tuottaakseen hakutuloksia tietoa hakeville. Maailmassa oli jo vuonna 2018 yli 1 240 000 000 verkkosivustoa, joten voimme vain kuvitella, millainen määrä niitä sivustoja on nyt vuonna 2022, ja millainen määrä tietoja on löydettävissä – Googlen ja muiden hakukoneiden tehtävänä on auttaa meitä löytämään tästä mielettömästä tietomäärästä juuri se meitä eniten auttava tietolähde.

Tutkimusten mukaan ~88 % ihmistä, jotka kuulevat uudesta tuotteesta tai palvelusta menevät ensimmäisenä osoitteeseen google.fi ja tekevät haun. Tämän vuoksi hakukoneoptimointi on tärkeää. Yrityksen kotisivut voivat olla hienot, ja toimia nopeasti, mutta jos ne eivät sisällöntään vastaa yrityksen tavoitteita, ollaan jo väärillä teillä.

Linkitysten merkitys kotisivuille

Jos yrityksellä on hyvät kotisivut, jotka sisältävät hyvää tietoa ja hyviä tuotteita, mutta kukaan ei kirjoita niistä missään mitään. Tämä tarkoittaa Googlelle vähän samaa kuin suomalainen pesäpallo kiinalaiselle jalkapalloilijalle, ei kiinnosta, koska kukaan ei ole viitannut aiheeseen. Mutta jos joku kuuluisa kiinalainen jalkapalloilija menisi kirjoittamaan omalle sosiaalisen median seinälleen tai omaan blogiinsa suomalaisesta pesäpallosta ja linkkaisi vielä tekstiin jonkun suomalaisen pesäpallojoukkueen nimen, nousisi tämä nimi varmasti heti hakutuloksissa… ja samallla kyseinen pesäpallojoukkue saisi arvokkan ulkoisen linkin itselleen. Näiden ulkoisten linkkien merkitys on sitä suurempi, mitä “paremmilta” sivustoilta ne tulevat, eli mitä luetumpia, linkatumpia ja luotettavimpia linkkaavat sivut ovat. Jos linkki tulee hiljaiselta, tyhjältä, käymättömältä sivustolta, on sellaisen linkin arvo huomattavasti huonompi, kuin vaikkapa saada linkki Helsingin Sanomiin tai vastaavaan. Kylläkin Helsingin Sanomien ns. domain rating on vain 50, joka johtunee siitä, ettei Suomessa ole tähän päiväänkää mennessä hirveästi mietittty tätä ulkoisten linkitysten merkitystä Google näkyvyydessä, ja eihän se HS:lle kovin tärkeä olekaan, kun vastaavasti vaikka puhelimia ja liittyviä myyvän Elisan domain rating on 78, eli siellä tehdään hyvin ja paljon töitä uskottavuuden, luotettavuuden ja linkitysten, eli SEO:n parissa.

Suurimman osan suomalaisten yritysten kotisivuista on domain rating arvoltaan lähes nollassa – koska sivujen sisällöistä ei puhuta missään, eikä sivustoille linkata eli viitata missään….

Googlen antamat suositukset hakukoneoptimointiin

  1. Tee nettisivut ihmisille, eikä roboteille tai hakukoneille.
  2. Älä yritä huijata ihmisiä tai näyttää eri sisältöä ihmisille ja hakukoneille.
  3. Tee nettisivut, jossa on selkeä hierarkia ja tekstipohjaisia linkkejä. …
  4. Kirjoita uniikkia ja informaatiorikasta tekstiä.

Tämä onkin hyvä lähtökohta – mutta kuten ylläolevasta voidaan havaita, se ei vielä sellaiseenaan välttämättä riitä.

Yksinkertaisesti hakukoneoptimoinnin osa-alueet voidaan jakaa seuraavasti:

  1. Sisäinen hakukoneoptimointi: Luo hyvä rakenne verkkosivustolle -sellainen joka on selkeä, ja helppo ymmärtää
  2. Avainsana-analyysi + sisällöntuotanto: Luo laadukasta sisältöä avainsanatutkimuksen pohjalta
  3. Ulkoinen hakukoneoptimointi: Nosta sivustosi tunnettavuutta ja hanki linkityksiä, jotka auttavat tietoa etsiviä löytämään hakemaansa kysymykseen vastauksen juuri teidän sivuiltanne

Entä miten tuota ulkoista hakukoneoptimointia, eli OFFPAGE SEO työtä tehdään

  • Blogin tai muun relevantin sisällön kirjoittaminen ja sen avulla linkkien hankinta
  • Blogiyhteistyö muiden alan sivujen kanssa
  • Uusien yhteistyökumppaneiden pyytäminen linkittämään sivustollesi

Miksi hakukoneoptimointia tehdään?

Yksikertaisesti syynä on voittaa kilpailija, olla kilpailijaasi paremmin esillä potentiaalisten ostajien hakutuloksissa ja tuottaa sellaisia vastauksia, jotka ohjaavat sivustollesi saapuvia vieraita myös ostamaan ja tilaamaan tuotteita ja palveluita.

  • Näy Googlen hakutuloksissa kilpailijoita korkeammalla
  • Saa sivustollesi lisää ostovalmiita asiakkaita
  • Saa asiakkaat ottamaan yhteyttä tai ostamaan suoraan verkosta

Hakukoneoptimointia on mahdollista tehdä tiettyyn pisteeseen itse. Esimerkiksi kaikki omalla kotisivulla tapahtuvat kehitysaskeleet on mahdollista ottaa itse. Näin saat rakennettua perustan, joka auttaa eteenpäin seuraavilla askeleilla. Harvalla yrityksellä ja yrittäjällä on kuitenkaan itsellään sellaisia työvälineitä tai verkostoja, joilla tehdään seuraavan tason optimoinnit, hankintaan ulkoiset linkit, analysoidaan todellisuus ja tuotetaan natiivisisällöt. Sitä varten on olemassa tuottajia, toimistoja, agentuureja jotka tuottavat tämän osan.

Jokainen yrittäjä on oman alansa ammattilainen, mutta kaikkea ei tarvitse osata itse. Siksi käytämme mm. tilitoimistoja, pankkeja, käsityöläisiä, asentajia, mekaanikkoja yms -niin miksei myös oman yrityksesi ulkoisen näkyvyyden ja löydettävyyden ja sitä kautta myynninedistämisen ja uusien asiakkaiden hankinnan kanssa digissä? Se, että se on mahdollista kaikille, ei tarkoita, että kaikkien pitäisi sitä itse tehdä.

Leave a Comment