Nettimarkkinointi 2023

Me olemme toteuttaneet kaikenlaisia digimarkkinoinnin kampanjoita aina sieltä 90-luvulta lähtien. Olemme tehneet ensimmäisiä asiakkaiden kotisivuja silloin, kun sivustolla piti olla mahdollisimman paljon liikkuvia kuvia ja värejä – olemme tehneet sivustoja aikoinaan myös todella graafisesti pohjautuen täysin Flash-tekniikkaa jne. Joku voisi sanoa, että olemme tehneet jo varsin pitkän uran digitaalisen markkinoinnin parissa.

Mutta se, että olemme aloittaneet hyvissä ajoin ennen sosiaalisten medioiden tuloa, ei tarkoita, ettemmekö olisi nykyaikana mukana tarvittaessa niin Facebook, Instagram, Twitter, YouTube kuin Twitch projekteissa, mutta ihan kaikkea mekään emme tee, ja meillä on ne omat vahvuutemme, ja tarvittaessa hyvät alihankkijat mm. videokuvaukseen ja valokuvaukseen.

Sisällöntuotantoa kirjoittamalla jo yli 30 vuotta

Me olemme kirjoittaneet käytännössä jo yli 30 vuotta tarinoita, haastatteluja ja sitä kautta tehneet markkinointisisältöä – on sitten kyse energiaremontista 2023, tai vaikkapa eduskuntavaalit 2023 kampanjasta, meiltä löytyy apua. Olemme kirjoittaneet niin tekniikasta, historiasta, käyttäytymisestä, pelaamista, kuin ihmisistä ja eläimistä – kun paljon kirjoittaa, syntyy paljon tarinoita – osa hyviä, osa parempia, osa perus sisältöä.

Teemme myös paljon erilaista markkinointimateriaalia vaikka sitten ihan vain liittymien vertailuun puhelinten, netin ja sähkön suhteen. Mikäs siinä, kun on sivu, jolta voi helposti tehdä omalta osaltaan vertailun sopivista puhelin- ja nettiliiittymistä, niin miksei sellaista voisi käyttää. Samalla tavalla kuin liittymien kanssa, olemme toteuttaneet myös sivuston, jolla voi tehdä lainavertailun – lainavertailussa on useita eri lainoittajia ja sinä vierailjana voit ilman mitään sopimusta testata, miltä saisit juuri nyt parhaan lainatarjouksen.

Paikallisia sivustoja

Mutta siinä missä edelliset esimerkit ovat kansallisia sivustoja, on meillä avoimena myös paikallisia ostossivustoja, kuten Helsingin oma Osta Helsingistä sivustonsa, tai Kirkkonummen vastaava Osta Kirkkonummelta sivusto. Paikallisia sivustoja ovat myös paikallisten ravintoloiden esittelysivustot lounasravintola Lohja ja ravintola Vihti sivustojen kautta – joilla tottakai ovat kaikenlaiset ravintolat esillä, ja Lohjan ravintoloilla on vielä oma Facebook-kanavansakin.

Myös muilla kielillä

Ja koska netissä ollaan digitaalisesti tekemässä sisältöä, pitää olla tarjolla myös muille markkinoille, kuten sarjakuvien maailmaan menevä ComicStyle, viikinien mukaan lähtevä Vikings Day ja kasinomarkkinoiden oma Casino Friends, ja monia muita – teemasivustojen kehittäminen on yksi mielipuuhistamme.

Vuosien tekemisen varrella juuri nämä kaikki kansainväliset projektimme ovat opettaneet meille eniten siitä, miten kenties digialustoilla voidaan sitä liikennettä saada ohjattua sinne, minne sitä toivotaan – se ei ole mutu-hommia, vaan työ perustuu selkeään analytiikkaan ja työvälineisiin, ohjelmistoihin, joita käytetään hyväksi tehtäessä niitä päätöksiä, mitä tehdään, minne tehdään, ja koska tehdään.

Teemme sekä ns. onsite ja offsite SEO töitä, eli muokkaamme mahdollisesti yrityksen omia tekstejä paremmiksi, ja rakennamme sivustoja tavalla, joka vastaa hakukoneiden ajatusmaailmaa. Toisaalta voimme myös luoda sisältöjä omille teemasivustoillemme tukemaan asiakkaiden näkyvyystarpeita sopivien hakusanojen parissa. Jo muutamalla oikein tehdyllä ja mietityllä hakusana-artikkelilla saadaan yrityksen kotisivut löytymään siltä ensimmäiseltä hakusivulta, kenties jopa heti ensimmäisenä vaihtoehtona niiden maksullisten Googlen-mainoksien jälkeen.

Sijoitusmarkkinat ja yritysmaailma

Yksi iso maailma kaiken sisältötuotannon parissa ovat rahaliikenteeseen liittyvät sivustot. Meillä on useitakin sivustoja, joilla käsitellään mm. kryptopelaamista, kryptovaluuttoja ja sijoitusmarkkinoita 2020-luvulla. Sivustoja on pääosin suomeksi, mutta myös englanniksi, ja pelaamisen parista myös saksaksi, ja yritysmaailman puolelta myös ruotsiksi.

Teemasivustohan voi olla vaikka Suomen sotahistoriaa käsittelevä talvisota- tai jatkosota-artikkeleita sisältävä sivusto, tai edullisesti matkailua esiin tuova sivusto – tai sitten eurooppalaisten autojen uutuuksiin erikoistunut autoilu-uutissivusto.… tai vaikkapa ralliuutisia uutisoiva autoilusivusto. Teemoja on laidasta laitaan niin verkkokauppojen alennussivuston kautta muotimaailman huipulle, ja isoijen moottorien kautta urheiluun ja pelaamiseen. Kasinopelaamiseen löytyy myös sivustoja kuten vaikkapa https://eveningchoice.com/ sivusto tai toinen vastaavanlainen kasinotarjouksia esittelevä sivusto.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Miksi valita Rahalaitos?

Rahalaitos on yksi Suomen suosituimmista lainojen kilpailutuspalveluista, joka auttaa sinua löytämään parhaan lainatarjouksen nopeasti ja helposti. Rahalaitoksen kautta voit kilpailuttaa lainasi useilla eri rahoitusyhtiöillä samanaikaisesti, ja saat tarjoukset nopeasti. Rahalaitoksen palvelu on täysin ilmainen, ja sen käyttäminen ei sido sinua mihinkään.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi (SEO) tarkoittaa verkkosivuston optimointia siten, että se nousee hakutuloksissa korkeammalle ja saa enemmän näkyvyyttä hakukoneissa, kuten Google. Tärkein tavoite on lisätä verkkosivuston liikennettä ja parantaa sen näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille. SEO:n avulla verkkosivusto voi kilpailla tehokkaammin muiden saman alan sivustojen kanssa ja saada enemmän kävijöitä ja potentiaalisia asiakkaita.

Tulevaisuuden valokuitu laajakaista

Valokuitu laajakaista on tulevaisuuden yhteydenpidon keino, joka mahdollistaa nopean ja luotettavan internet-yhteyden kotona, toimistossa tai matkoilla. Valokuidun avulla voit nauttia sujuvasta suoratoistosta, nopeasta tiedostojen lataamisesta ja videopuheluista ilman keskeytyksiä tai viivettä.

LED-valot – tehokkaita ja monipuolisia valonlähteitä

LED-valot ovat erittäin energiatehokkaita, sillä niiden valmistusprosessi kuluttaa vähän energiaa ja ne tuottavat vähemmän lämpöä kuin perinteiset valonlähteet. Lisäksi LED valot kestävät pitkään ja niiden käyttöikä on moninkertainen verrattuna esimerkiksi hehkulamppuihin.

Digitalisaatio – muuttaa tapamme tehdä asioita

Digitalisaatio on mullistanut tapamme tehdä asioita. Se tarkoittaa digitaalisten teknologioiden käyttöönottoa ja integroimista eri alojen toimintaan. Digitalisaation myötä olemme siirtyneet paperilomakkeista sähköisiin palveluihin ja käyttäneet yhä enemmän tietokoneita, älypuhelimia ja muita digitaalisia laitteita arkipäiväisissä toiminnoissamme.

Digitalisaatio on myös luonut uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja muuttanut perinteisiä toimialoja. Esimerkiksi verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti ja digitalisaatio on mahdollistanut uusien digitaalisten palveluiden kehittämisen, kuten pilvipalvelut ja tekoälyratkaisut.

Leave a Comment