Affiliate markkinointi osana omaa arkea

Olet varmasti kuullut näistä erilaista mainosverkostoista, ja markkinointiverkostoista, joita kutsutaan affiliaateiksi, eli alihankkijoiksi – kyse on nykyaikaisesta provisiomyynnistä, missä yksityiset tai yritykset markkinoivat toisten yritysten tuotteita ja palveluita ja saavat onnistuessaan siitä maksun. Maksun voi saada provisiona myynnistä, tai jossain tapauksissa jos siitä, että saat ohjattua liikennettä yritykselle.

Affiliate-markkinointi toimii siis niin yritysten yhtenä markkinointi-ja myyntikanavana ja mahdollisena lisäansaintana yrityksille ja yksityisille, kotona työskenteleville, tai matkalla oleville. Monesti varsinainen markkinoija työstää itse aineistot omalle blogilleen tai kotisivulleen tai sosiaalisen median kanavaansa ja lisää siihen sitten mainoslinkit, kertoen niistä yleensä myös selkeästi – jos sitten joku vierailija tai seuraaja lähtee linkin mukaan ostoksille tai tutkimaan enemmän asiaa, saa linkin esille laittanut tästä mahdollisesta kaupasta yleensä muutaman prosentin provision, ja asiakasyritys myyntiä ja kenties uuden asiakkaan.

Kuka voi käyttää tätä markkinointia?

Käytännössä affiliate-markkinointi käy yritykselle kuin yritykselle, pienelle ja suurelle. Pienet tekevät yleensä sopimuksia suoraan erilaisten vaikuttajien ja bloggareiden kanssa, mutta isommat käyttävät sitten erilaisia affiliate- ja markkinointialustoja, jotka sitten tarjoavat näitä mahdollisuuksia isolla paketilla eteenpäin – tällöinkin tarkistetaan jokainen mukaan tuleva halukas mainostaja ja mainosalusta ennen markkinoinnin mahdollista aloitusta.

Parhaimmillaan affiliate-markkinointi on yrityksille yksi paras keino tavoittaa uusia asiakkaita, sillä verkoston markkinointisivut ja kanavat tarjoavat mahdollisuuden tarjota yrityksen omia tuotteita juuri oikealle kohderyhmälle, eikä mainostajan tarvitse maksaa kuin onnistuneista kaupoista tai liideistä.

Affiliate-verkosto voi olla juuri se oikea tapa tavoittaa kohdennetusti potentiaaliset uudet asiakkaat.

Kuka voi toimia mainostajana, markkinoijana?

Periaatteessa kuka tahansa, joka haluaa tehdä digissä lisäansioita, voi hakea erilaisiin affiliate-verkostoihin, joita on saatavilla vaikka mille alalle, ja markkinoilla on myös alustoja, joilla on monia eri alan mahdollisuuksia. Esimerkiksi me olemme olleet netissä tekemässä töitä jo yli 20-vuotta ja olemme erilaisilla omilla sivuillamme mainostaneen niin autonrenkaita, auton varaosia, naisten ja miesten sekä lasten vaatteita, puhelinliittymiä, tietokoneita, puhelimia yms. Kaikkea mahdollista riippuen erilaisista teemasivuista mitä meillä yhä tänäänkin on.

Jos olet kiinnostunut aiheesta, mutta et ole täysin varma mitä pitäisi tehdä, voit jättää tähän julkisen kommentin niin vastaamme siihen, jotta kaikki näkevät – tai voit ottaa meihin sähköpostitse yhteyttä ja katsotaan olisiko tällainen affiliate tyylinen markkinointi teillekin hyvä tapa edetä.

Itse sivustojen ja sosiaalisten medioiden alustat sisältävät sitten mahdollisesti tällaisiä tämän artikkelin tyylisiä kirjoituksia, kuvituksia tai videoita, jotka kertovat sitten mainostettavasta tuotteesta tai palvelusta ja tarjoavat mainoslinkin, minkä perusteella sitten mahdolliset palkkiot, komissiot, eli provisiot maksetaan.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Digitaalinen markkinointi: Menestyksen avain digiaikakaudella

Digitaalinen markkinointi on korvaamaton työkalu yrityksille tavoittaessaan laajaa kohdeyleisöä, luodessaan vahvaa brändiä ja kasvattaessaan myyntiään. Tehokas digitaalinen markkinointistrategia hyödyntää hakukoneoptimointia, sosiaalista mediaa, sisältömarkkinointia ja maksettua mainontaa. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden menestyä tässä digitaalisessa liiketoimintaympäristössä. Tutustu myös Google hakukoneoptimointi aiheeseen!

Liiku kätevästi kaupungilla – Sähköpotkulauta vuokraus

Koe vaivaton tapa liikkua kaupungissa sähköpotkulaudan avulla. Sähköpotkulauta vuokraus tarjoaa joustavan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon liikkumiseen. Nappaa kätevästi lähin potkulauta, käytä sitä tarpeesi mukaan ja palauta helposti loppumatkasta. Unohtumattomat kaupunkiseikkailut odottavat sinua, kun hyödynnät sähköpotkulauta vuokrauksen edut.

Lainaa Bondorasta kätevästi netin kautta

Bondora laina tarjoaa sinulle nopean ja vaivattoman rahoitusratkaisun erilaisiin elämäntilanteisiin. Bondora on kansainvälinen p2p-lainapalvelu, joka mahdollistaa yksilöiden välisen lainaamisen ilman välikäsiä ja pankkien byrokratiaa.

Leave a Comment