Kilpailu aikuisten vapaa-ajasta kiihtyy

Mitä enemmän eurooppalaisilla aikuisilla on vapaa-aikaa, sitä enemmän heille myös tarjotaa tekemistä. On onnenpelejä nettikasinoiden maailmasta, on musiikkia ja lukemista suoraan pilvestä, on mitä erikoisempia uusia harrastuksia – lisääntynyt aika ja parantuneet taloudelliset olot ovat luoneet viimeisten vuosikymmenten aikana aivan uusia palvelukokonaisuuksia, jotka sitten kilpailevat aikuisten huomiosta, sekä rahasta.

Omaan hyvinvointiin satsaaminen

Ennen aikuisten aika ja raha ja energia menivät pitkälti raskaan työn tekemiseen ja perheestä huolehtimiseen. Nykyään yhteiskunnat ovat rakenteiltaan kestävämpiä, joten iso osa perheen huolehtimisen vastuista onkin siirtynyt yhteiskunnan harteille, ja siksi jokainen aikuinen voi keskittyä myös omaan hyvinvointiin, vaikka sitten kotiolojen parantamiseen.

Omaan hyvinvointiin liittyy nykyään myös oman omaisuuden kasvattaminen ja oman sijoitusomaisuuden hankkiminen vaikka osakesäästämisen kautta – tämä ei varsinkaan Suomessa ole kovin vanha ajattelumalli, sillä yhä vieläkin suomalaiset pitävät rahansa tavallisilla säästötileillä ilman sijoitusajatuksia, kun esimerkiksi naapurimme Ruotsi on opastanut omat kansalaisensa aktiiviselle sijoitusmielelle, ja siitähän on sitten syntynyt useitakin maailmanluokan yrityksiä, jotka ovat mittakaavassaan valtavan paljon isompia kuin suomalaiset vastaavat, kuten Marimekko ja vaikkapa Iittala – suomalaisille on pikemminkin tullut tavaksi myydä kaikki hyvä eteenpäin, eikä itse kehittää sitä maailmanluokan yritykseksi, kuten vaikkapa Supercellin myynti muutamalla miljardilla kiinalaiselle Tencentille… omaan hyvinvointiin liittyy myös viimeisten vuosien entistä suurempi luontoon ja kierrätykseen liittyvä vetovoima – kuluttajista on tullut entistä tietoisempia myös energiasta ja energiankulutuksesta, puhutaan energiaremonteista tai tulevaisuuden energiamuodoista, mutta samanaikaisesti jatketaa ylikuluttamista – vaikka maapallo on jo nyt äärirajoilla tuotannon ja kestävyyden kannalta.

Luonnon hyvinvointiin liittyy myös suomalaisen metsän tulevaisuus. Suurin osa (yli 80 %) metsänomistajista kerää luonnontuotteita omaan käyttöönsä ja lähes 40 % olisi kiinnostunut tuottamaan myyntiin jokamiehenoikeuden ulkopuolisia tuotteita, kuten pakuria, mahlaa ja kuusenkerkkiä. Luonnontuotteiden tuottamisella olisi mahdollista monipuolistaa ja tasoittaa metsistä saatavaa tulovirtaa. Metsien luomukeruualueiden sertifiointi kiinnostaa metsänomistajia, mutta siitä ei haluta aiheutuvan ylimääräistä työtä tai kustannuksia.

Samanaikaisesti markkinoille on tullut myös uusia palveluita jotka nopeuttavat oman talouden hallintaa, kuten vertailemalla lainoja lainavertailusivustolla, tai tutkimalla mitä kaikkea maailman sijoitusmarkkinat tarjoavatkaan riskibisnes-sivuston kautta.

Verkkokauppojen määrä vaan lisääntyy

Koska aikuisilla on enemmän aikaa ja varaa, on se tuonut markkinoille luonnollisesti entistä enemmän myös sivustoja, jotka haluavat saada osansa tuosta rahasta – eli verkkokauppoja. Nykyäänhän voit aivan yhtähyvin ostaa korut kuin huonekalut verkkokaupasta, ja saada kaikki kotiovelle toimitettuna – eikä siinä mitään varsinaisesti uutta, mutta valikoiman kasvaessa alkaa jo olla mahdollista olla oikeasti poistumatta kotoa lainkaan – koska kaiken voi tilata kotiin.

Nettikasinoissa tämä muuten tarkoittaa sitä, että suomalaisillekin on tarjolla satoja eri sivustoja ja niillä tuhansia pelejä, jotka ovat suomennettuja ja pelattavissa 24/7 – missä ja koska vain – aivan kuten yleensäkin kaikki verkossa saatavilla oleva on. Lisäksi niin verkkokaupat kuin nettikasinot ovat nykyään täysin käytettävissä omilla perus älypuhelimilla, mikä tarkoittaa että ostaminen on todellakin tehty mahdollisimman helpoksi.

Entä kryptojen maailma ja metaverse

Siinä missä olemme vähitellen oppineet tämän uuden maailman tapoja, uusia tapoja tulee nurkan takaa, metaverse ja kryptovaluutat ovat jo olemassa, mutta varsinkin se metaverse vielä odotuttaa itseään, sillä suurin osa ihmisistä on vasta opettelemassa netin mobiilikäyttöä, ja metaverse on vasta ajatustasolla osittain edes tuttua – useimmat eivät ole siitä itseasiassa vielä edes kuulleet.

Virtuaaliset valuutat ja metaverse ovat varmasti tavalla tai toisella tulevaiseen arkea, mutta kenties kuitenkin vasta 2030-luvulla, joilloin katselemme jälleen taaksepäin ja ihmettelemme 2020-luvun ajatuksia ja arkea. Klarnan tekemässä kansainvälisessä kyselytutkimuksessa selviää, että suomalaiset nuoret aikuiset ovat muiden maiden kuluttajia kiinnostuneempia henkilökohtaisesta taloudestaan ja suhtautuvat optimistisesti tulevaisuuteen. Sijoittaminen on jo lähes yhtä suosittua kuin säästäminen ja kryptovaluutat ovat erityisen suosittuja suomalaisten nuorten keskuudessa.  

Leave a Comment