Vedonlyönnin muuttuvat kuviot Suomessa

Suomessa on viimeiset vuodet puhuttu niin mediassa kuin pelipöydissä siitä, että Suomi alkaa olla Norjan kanssa viimeiset maat, jotka luottavat rahapelaamisessa monopolimuotoon. Sinällään siinä ei ole mitään vikaa, mutta muut Euroopan maat ovat jo siirtyneet multilisenssijärjestelmiin, jotka ovat tilastollisesti todistaneet oman toimivuutensa tuottaen lisätuloja valtioille. Suomi on tässä kuitenkin erilainen, koska Suomessa valtion omistama Veikkaus … Read more

Muistilista pienyrittäjälle

Olen toiminut useamman vuoden yrittäjien kouluttajana. Aiheet ovat olleet myyntiin, markkinointiin ja asiakkuuksiin liittyen ja juuri eilen tuli vastaan koulutusaineisto, jota käytin vuonna 2012. Miten yrittäminen on muuttunut näiden 30 vuoden aikana, kun itse olen toiminut yrittäjänä? Ei varsinaisesti mitenkään, mutta työvälineet ovat muuttuneet – perusasiat kuitenkin ovat yhä olemassa, jotka on hyvä muistaa, tekee … Read more

Oma talous ja tiedonsaannin helppous

Maailma muuttuu. Se pienenee vuosi vuodelta tiedonkulun helpottuessa alueelta toiselle. Kohta jokainen kolkka maailmassa on katettu nykytekniikalla – mutta siihen menee vielä onneksi aikaa. Länsi-eurooppalainen ja samalla suomalainen elämäntapa on täysin erilainen kuin amerikkalainen elämäntapa, silti katselemme paljon amerikkalaisia elokuvia ja ihmettelemme amerikkalaisten presidenttien käyttäytymistä, ovat ne sitten entisiä elokuvanäyttelijöitä tai entisiä rakennuttaja miljardöörejä. Samalla … Read more

Joulu ja lahjat vuonna 2021

Menneet pari vuotta ovat olleet meidän arjessamme täysin erilaisia kuin mitä olisimme vielä vuonna 2019 voineet kuvitellakaan. Monet suunnitelmamme ovat menneet nurin, ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat saaneet uusiutua jo moneen kertaan. Elämä on kuitenkin jatkunut, ja olemme sopeutuneet uuteen nykyaikaan. Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa esimerkiksi tulevalle joululle tai loppuvuodelle 2021? Uudet harrastukset Nämä pari … Read more

Kasinoiden kesä

Tämä kesä on ollut varsinainen kasinoiden kesä. Samalla kun eurooppalaiset tilastot kertovat, että jo 48% eurooppalaisista pelaa rahapelinsä mobiilissa ja mobiilipelaamisen kasvun ennustetaan jatkuvan edelleen siten että 2025 pelaajia on jo 58% mobiilissa, niin samalla myös pelaaamisesta on todellakin tullut paikkariippumatonta. Samalla myös kaikki nettikasinot ovat tarkentaneet sekä tarjouksiaan että palveluitaan pelaajia kohtaan ja entistä … Read more

Ravintolamarkkinointi 2020-luvulla

Ravintolamarkkinointi, kuten muidenkin liiketoiminta-alojen markkinointi ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana radikaalisti, vaikka itse ravintolatoiminnot ovat pysyneet pitkälti samana. Ruokaravintolat tarjoilevat yhä syömistä ihmisille, ja viihderavintolat viihdettä. Mitä sitten on oikeasti markkinoinnissa muuttunut, ja miten ravintoloiden pitäisi huomioida se omassa toiminnassaan. Tämän artikkelin sisältö pohjautuu 100% meidän omakohtaiseen kokemukseen toiminnastamme ravintolamarkkinoinnin parissa vuodesta 1987 lähtien … Read more

Vedonlyöntiä mobiilisti

Vedonlyönti on siirtynyt viimeisten vuosien aikana voimakkaasti ensi internetin palveluihin ja siellä vielä eritoten kohti mobiilikäyttäjiä. Sitä mukaa kun euroopassa rahapelaajien ikäryhmät vaihtuvat näihin diginatiivipelaajiin, on pelaaminen siirtynyt entistä enemmän mobiiliin. Jos Suomessa ja esimerkiksi Ruotsissa suurin osa kaikesta nettimaksamisesta tehdään jo mobiilissa, niin vedonlyönti on menossa aivan vastaavaan suuntaan. Vedonlyöntivihjeet ovat saatavilla myös 24/7 … Read more

Miksi valintana kansainvälinen onlinepankki?

Monet meistä, jotka pelaavat pelejä netissä, myös toimimme aktiivisesti eri maissa olevien kanssa. Voimme kenties laskuttaa heitä tai saada voittorahoja, tai tilaamme tuotteita ja palveluita muista maista. Se paikallinen pankki missä ensimmäinen tilisi oli, on varmaan hyvä vaihtoehto tavallisesti, mutta kun alat toimia kansainvälisesti, on hyvä miettiä muita vaihtoehtoja. Rahansiirto kansainvälisesti on mahdollista kaikissa pankeissa, … Read more

Automaattipelit ja nettikasinot aloittelijoille

Automaatit ovat tuttu näky kaikkialla maailmassa kasinoilla ja pelisaleissa. Suomessa ne ovat tuttuja jopa kauppojen kassan vierestä, tai kioskeilta, sillä Suomessa niitä on ollut katukuvassa lähes sata vuotta. Nämä suomalaisillekin tutut automaatit ovat siirtyneet 90-luvusta lähtien nettikasinoille. Mistä oikeastaan on kyse, ja miksi näitä automaattipelejä kutsutaan kolikkopeleiksi, vaikka ne ovat netissä? Automaattipelit olivat aluksi niitä … Read more

Urheiluvedonlyönti ja 2021

Nyt vuosi 2021 on jo näyttänyt palautumista parempaan sitten vuoden 2020. Urheilutapahtumia on pelattavana enemmän, vaikkei katsomot vieläkään pursua katsojia ja peleistä puuttuu monesti se viimeinen intensiteetti. Vuosi 2021 on ollut myös e-urheilun kasvun jatkumista niin Euroopassa kuin muuallakin maailmalla, vaikka sielläkään ei LAN-turnauksia ole juurikaan ollut. Urheiluvedonlyönnin suurin muutos on ollut vedonlyönnin siirtyminen entistä … Read more